Karhunkierros - UKK 8-9

42. ja 43. päivä - 23.-24. heinäkuuta 2020

Kitka- Ristikallio - Perttumakosken laavu

Porot tömistelevät minut aamulla hereille. Ne juoksevat edestakaisin aina pysähtyen telttani kohdalle kummastelemaan. Ulkona teltasta todistan, kun lauman hännän huippu melkein rysäyttää päin telttaani. Se tekee kuitenkin ketterän väistöliikkeen aivan liian lähellä asumustani.

Vietän vienon hetken vitostiellä, kunnes jatkan Sallantielle. Pysähdyn Käylän Salelle taukoilemaan keskelle paikallisten torikokousta. Istahdan alas keskelle vuolasta keskustelua. Politiikkaa, viime aikoina kuolleita, Käylän osuuspankin taseiden mukaan kaikki täällä ovat miljonäärejä. Yksi miehistä tarjoaa kyytiä ja jää toistelemaan motivaationi tasoa, kun kyydistä kieltäydyn. Väki kaikkoaa ja ostan kaupasta lounaseväät.

Pilvet nousevat horisontissa puiden takaa kuin nepalilainen vuoristo. Annan hetken mielikuvitukseni laukata. Himalajan ylänköjen sijaan uneksin nepalilaisesta ruoasta ja kylmästä oluesta. Tilaan koko ruokalistanne. Se tekisi 700 kilometriä. Ainiin.

Myöhään illalla pääsen liittymään Karhunkierrokselle. Yllätyn pahemman kerran maastosta. En odottanut päättäväni päivää saniasviidakossa rämpimällä. Puolen yön hämärissä seikkailen itseni kivikkojen ja juurakoiden yli Ristikalliolle. Upea kalliomaisema avautuu joelle. Otan nopeat kuvat ja laskeudun alas autiotuvalle. Se on yllätyksekseni tyhjä. Riennän sisätiloihin syömään rieskaa ja tuorejuustoa.

Heräilen myöhään aamulla autiotuvan kattoon ropiseviin pisaroihin. Ehkä eläkeiässä oleva pariskunta käy sadeviittoinen kääntymässä tuvassa. Kyllä tänne mahtuu huikkaan makuupussistani. Vastaus kuuluu: "Ei me nyt neljän kilometrin jälkeen luovuttamaan ruveta. Niin, jatkuvasta sateesta on tukala ottaa taukoa. Mielummin antaa mennä. 

Sade on tosiaan tänään ainutkertaisen pitkäjänteistä. Kirjoittelen mökissä näitä tekstejä ja toivon, että se lakkaisi. Ei mahdollisuuttakaan. Viimein vedän rinkan selkään ja lähden vääntämään kohti vääjäämätöntä - koko päivän kestävää heikkoa sadetta. Vielä niinkin ärsyttävän heikkoa, että kokoajan tuntee olevansa märkä ja hyttyset ovat liikkeellä.

Taivalkönkään maisemapaikalla olen pettynyt. Onhan voimalla alas koskea laskeva vesi näyttävä, mutta eipä tässä tunnu mitään ihmeellistä olevan. Kaipailen jo takaisin Riisitunturin ja Ristikallion avarempiin maisemiin. Riippusilta on kyllä kokemisen arvoinen. Sellaisen yli pääsen kulkemaan ylittäessäni Pikkukönkään. On miellyttävä askeltaa mukavasti pomppivaa siltaa. 

Pikkukönkään autiotuvan tulipaikalle jään rupattelemaan kahden veljen ja heidän siskonsa kanssa. Ainutlaatuinen kolmikko täytyy sanoa. Siskos on suulas ja veljekset kiusoittelevat häntä, koska hän ei ollut aluksi pakannut makuupussia mukaan, ja hänen 40 litran reppuun oli sen sijaan mahtunut suuri meikkipussi. Sisarusten keskustelun tempo saa minut tuntemaan itseni hitaaksi. Toinen veljistä alkaa suosittelemaan minulle sieniä. Ehei, haperoiden sun muiden leikkiin en lähde. Tässä uhmaan jo tarpeeksi luontoa ja sienistä en tiedä tarpeeksi.

Kolmikon karavaani lähtee vastakkaiseen suuntaa ja minä kuljen kohti Hautajärveä. Sade tosiaan jatkuu edelleen. Ikävystyneenä litistän hyttyisiä taukopaikalla ja katson avaraa maisemaan. Australialainen, tosin Suomessa jo kotvan asunut, mies ilmaantuu paikalle koiransa kanssa. Nämä keskustelun aloitukset ovat hänelle varmasti pakkopullaa. Jaaha australialainen aksentti. Miksi Suomeen? Nainen? No niimpä tietysti. Olemme yhtä mieltä lopulta siitä, että on outoa ettei kotimaassaan tule matkailtua kauheasti. Hän retkeilee nyt ensimmäistä kertaa Suomessa ja vieläpä yksin. En enää ihmettele, että hän on löytänyt Suomesta kodin.

Vastaan tulee yhtä sun toista kulkijaa. Huikkaan kahdelle vierasta kieltä puhuville terve. Tyttö ei saa sanaa suustaan, mutta kaatuu melkein polun poikki leikkaavaan juureen. Näen ehkä 15 kävelijää, jotka iltabusssi on tuonut Rukalta aloittamaan Karhunkierroksen. Onneksi meillä ei ole samaa suuntaa.

Perttumakosken laavulla laitan kävelyn seis ja sytytän nuotion tulipaikalle. Koskella on muutama perhokalastaja. Toivon, että jollain kävisi siima ja pääsisin maistamaan jotain harjusta. Ketään ei tule. Viritän telttani laavulle.

North Sea Gas: Dark Island

Vivera, Kitty Lingmerth: Box of Black Pearls