Yksin
29. päivä - 10. heinäkuuta 2020
Paltamo - Puolanka
Keitän hakkuualuella carbonaran ja pinaatin makuista valmispastaa pienessä sorakuopassa sadetta enteilevien pilvien alla. Voi surkeutta. Sateen alkaessa nappaan ruoan mukaani telttaan. Oli maku tai koostumus mikä tahansa, lämmin ruoka tyydyttää kahden maastoyön jälkeen.
Pääsen vasta neljältä liikkeelle. Luulen ohittaneeni sateet, mutta ei, sieltä ne taas tulevat. Saavutan päällystetyn tien ja lähden jatkamaan kohti Puolankaa. Yhteydetkin palailevat. En kauheasti ehtinyt stressata puhelinverkon uupumista viime yönä.
Tuossa tuokiossa olen Puokiossa. Koirat haistavat minut kaukaa ja yhtyvät haukkumaan. Hajuni on varmasti tarkkoihin kuonoihin pistävä. Näen useita autoja pihoilla. Ihmiset ovat jo viettämässä hämärtyvää iltaa sisätiloissa, joten kuljen näkemättä pikkukylän läpi. Vettä ei tarvitse kysyä, sillä sitä saa puroista.
Tämä päivä ei totisesti syövy muistiini. Mitään kummallista ei tapahdu. En puhu yhdenkään ihmisen kanssa, ja nään vain muutamat silmät autojen tuulilasien takana. Ojissa pesivät linnut ehkä muistavat minut, sillä ne kuuluttavat äänekkäästi kävelystäni aiheutuneesta häiriöstä.
Kävelyni yksinäisyys on herättänyt tunteita ja kysymyksiä ihmisissä. Käytännössä en koe yksinäisyyttä, vaikka olen yksin. Olen jopa energisemmin sosiaalisempi tilanteissa, joissa pääsen keskustelemaan. Ihmisellä on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi, sekä kokea yhteensopivuutta yhteisössä. Matkapäiväkirjan teko auttaa näissä, mutta koen lisäksi yhteyttä luontoon vailla kieltä. Yleisesti puhutaan ihmisen suhteesta luontoon, mutta mietin asiaa toisinpäin - mikä on luonnon suhde minuun? Metsä on alaston, eikä se kanna minusta mielipidettä. Se ei puhu, mutta se elää ja hengittää. Täällä minulle on aina paikka.
Nousen taas vaaraa ylös. Katselen autiotalojen pihoja uteliaana. Kehtaisiko tämmöisissä yöpyä. En nauti ajatuksesta. Näissä jätetyissä asumuksissa on liikaa epätoivoa ja unhoittuneisuutta. Mennyt kauneus on jäänyt turmion vangiksi. Valitsen sähkölinjan vierestä itselleni pläntin. Usva laskeutuu tielle. Utuinen yö.
Kuvakirjan teko tulee mieleen, kun katselen noita matkakuviasi. Hienoja.
VastaaPoista
VastaaPoistaAjattelen, eikö oma lapsi voisi päästä helpommalla. Suku huolissaan, ja toiset sanovat meille vanhemmille naisille, että on vapaaehtoisesti liikkeellä ja pärjää. Nostamme hattua. Kiitos Corporate manille, kun vierailit meillä veronmaksajan kesälomalla.