Nokipannu ja Hampusvaara

32.-33. päivä - 13.-14. heinäkuuta 2020

Ervasti - Iinattijärvi

Herään aamukuudelta kasvoilleni tipahtaviin vesipisaroihin. Laavun katto vuotaa ehkä kahdesta kohtaa. Ärtyneenä siirrän sisätelttaani, jonka olen kasannut laavulle sen hyttysverkon vuoksi. Nukun pitkälle päivään katkenneen unen vuoksi. Syön keittämäni pastanjämät ja siemennäkkileipää. Sateen tauotessa suuntaan takaisin tielle.

Ties kuinka mones kaatosade lyö niskaan. Pientare on hetkessä yhtä vesilammikkoa. Perillä minua odottaa Nokipannu osakeyhtiön majoituspalvelut. Täytyy vain kestää, vaikka kilometrit näissä olosuhteissa ovat tuplasti pidempiä. Sateen volyymi lähestyy jo kerrosvaatteideni kestokykyä. Kenkäni ovat jo tovin olleet täynnä vettä, mutta tähän olen jo tottunut. Kumma kyllä, jalkani eivät ole kosteista kengistä juuri moksiskaan. Ainoastaan varpaat saattavat vähän hiertyä. Aivan yllättäen sadepilvi kaikkoaa. Istun kuusien keskellä ja hymyilen lämpimälle auringolle.

23 kilometrin taipaleen päässä kävelen majoitukseni pihalle ja pirautan omistajalle. Hän päästää minut sisään. Paikka on typötyhjä. Pitäjä ei ole tohtinut avata palveluitaan suurelle yleisölle oman terveytensä vuoksi. Kävelijöitä ja pyöräilijöitä hän kuitenkin ottaa. Hän kertoo majoittaneensa viime vuonna Nuorgamista Helsinkiin kävelleen miehen. Muistan itsekin lukeneeni hänestä jostain lehdestä.

Kysyn saunaa ja sehän järjestyy. Makaan pyyhe päällä huoneessani odottaessani sen lämpeämistä. Olen täysin loppuunkulutettu. Tälläistä väsymystä en ole edes voinut kuvitella. Saunassa väsymys lievenee, ja onnistun nauttimaan pienen hetken sen iloista. Löylyä! Sisu! Perkele. Suomalaista voimaantumista.

Vetäydyn huoneeseeni. Syön ruokavarastoni loppuun. Silti jää nälkä. Huomenna kävelen kyläkauppaan ja ostan sen tyhjäksi. Edessä on viiden päivän marssi Posiolle.

Yhdeksältä aamulla hiivin ulos majatalosta. Varavirtalähteet ovat täynnä, mutta niiden käyttäjällä on nälkä. Kävelen Ervastin kyläkauppaan. Myyjää selvästi huvittaa pööpöilyni ympäri kauppaa kerätessäni viiden päivän ruokavarantoa. Valikoima on myös vähän nihkeä, joten päästän mielikuvitukseni valloilleen. Pata-annosruokia, purkkikalaa, pähkinöitä, leipää, tuorejuustoa, maissikakkuja, siemennnäkkäriä, marmeladia ja suklaata. Lisäksi ostan kuusi kolmiovoileipää, joista viisi vedän heti kitusiini. 

"Mahtoo sattoo", mies sutkauttaa kävellessään autolleen. Ja kyllä vain, viiden minuutin päästä sade tulee alas. Jään niille sijoilleni kyläkaupan terassin suojaan. Uskaltaudun viimein matkaan, ja kävelen Kuusamontien varteen Tulitauon grilille. Burgeria, lettuja ja kahvia. Piippua polttavalle miehelle huikataan autolta, että lähdetään ilman sua. Kutsun hänet kävelemään siinä tapauksessa kanssani. Kuullessaan matkastani hän tarkastaa kenkäni ja rinkkani painon. Hyvät kengät, hän toteaa.

En jaksa lähteä vaellusreiteille. Ihan tarpeeksi tässä on muutenkin tekemistä. Tämä on saatettava päätökseen. Näin puhuin juuri pari tuntia sitten puhelimeen. Nyt seison kyltin edessä, joka neuvoo vaellusreitille. Intuitioni sanoo, että mene. Tunne metsään lähdöstä on vahva. Pakko mennä. Menen. 

Edit: Tällä päätöksellä on kauaskantoisia seurauksia.

Kadun miltein heti päätöstäni. Reitti tulvii, vesistön ylitykset ovat hankalia ja hyttyset ovat ahkeria. Alun kankeudesta päästyäni huomaan nauttivani kävelystä. Alusta on pehmeä, kokoajan saa olla valppaana ja on kaunista. Auringon laskiessa saavutan Iinattijärven ja päätän kivuta vielä Hampusvaaraan yöpymään. Väsyneenä ja tolkuttomasti painava rinkka selässäni kiipeän puiset portaat, joiden kunnosta en ole aivan varma. Pääsen ehjin nahoin vaaran laelle. Totta vie on maisemat. Auringon puna taittuu horisonttiin. Uni ei tule silmään. Sumupilvet laskeutuvat järven ylle. Olen koukussa.

Of Monsters and Men: Circles

ABBA: The Visitors