Lämmintä. Taas.
15. päivä - 25. kesäkuuta 2020
Pieksämäki - Maijoo
Näinä helleöinä tuntuu, että kropan ylikuormituksesta johtuen uni tulee silmään tavallista myöhemmin. Niin tänäkin yönä. Onneksi metsässä olen aikataulujeni herra, joten voin korvata yön pyörimisen nukkumalla pätkiä pitkälle aamuun.
Pikkukalojen parvet häärivät rantavedessä, kun taasen kahlaan jäähtymään. Naurulokki lentelee yläpuolellani kelluessani pitkälle matalassa rantavedessä. Se ei vaikuta piittavan minusta liiemmin, vaikka olen uumoilejuni perusteella aivan sen pesän lähettyvillä. Kuikka lipuu kauempana pohjoisessa. Viime yönä se tarjosi unettomuuteni sisältöä kuikanhuudoillaan.
Paikalle sattuu kaksi pieksämäkeläistä rouvaa muistelemaan lapsuutensa ja nuoruutensa kesiä näillä rannoilla. He kertovat, että ranta on vastikään kaavoitettu täyteen mökkitontteja. Näin luontopolku ja veneranta luontopolulle saavat väistyä. Virkamiehet, jotka ovat näitä paikkoja joskus rummuttaneet, ovat todennäköisesti väistyneet hekin.
Kyselen erinäköisiä kysymyksiä tiestä kohti Suonenjokea ja alueen nähtävyyksistä. Tie on kuulemma paremmassa kunnosa Suonenjoen puolella, ja talous on yleensäkkin pohjoisemmilla alueen kunnilla parempi. Saan kuulla paikallisen sanonnan: "Rautalammilta tullaan, ja kassit on täynnä rahhoo". Ystävällisiä terveisiä lähetetään Suonenjoelle. 70-luvulla oli kuulemma vielä nuorison huvia tapella viereisen kylän jätkien kanssa. Minne lie kadonneet nämäkin rituaalit.
Päivän kohteeksi valikoituu keskustelun myötä Maijoo, joka on järvi Etelä- ja Pohjois-Savon rajalla. Kiitän mukavista jutuista ja siirryn Suonenjoentielle. Nenonpelto on viimeinen kylä ennen haja-asutusta ja Suonenjokea. Löydän sieltä kioskin, mutta se on tietysti suljettu.
Matka Maijoolle on vaivalloinen, sillä edellispäivän 30 kilometriä ja tämän päivän 30 celsiusastetta eivät oikein toimi yhteen. Vesi loppuu muutama kilometri ennen Maijoota. Onnekseni äkkään liehuvan isännänviirin ja suunnistan pihapiiriin. Tervehdin koirat häkissään ja pian isäntäväki on auttamassa minulle vedet talon seinästä. Saan myös isännältä ja emännältä kunnon ohjeet hyvälle telttapaikalle. Pitää vaan kuulemma varoa järven pohjaan rikottuja olutpulloja, sillä tässä nuorison leikissä on isäntäkin ollut aikoinaan mukana.
Löydän vanhan Suonenjoentien pohjan ja tätä rehevöitynyttä asfalttitietä pitkin kuljen aikojen salaamalle uimarannalle. Istahdan niille sijoilleni hajamielisenä, ja aloitan syömisen väkipakolla, sillä nämäkin retkiruoat pursuavat jo korvista. Kaikki sama ainainen kökkööntyy ja tökkii. Tekisi mieli hotkia jotain hyvää, mutta täällä saan onneksi rauhassa motkottaa.
Päätä särkee. Sukeltelu järvessä tuntuu auttavan. Puristan viimeiset voimani ruhostani nyrkkipyykiin. Käpristyn telttaan sikiöasentoon. Täysin laakea nukkuma-alusta. Oi kiitos.
Kommentit
Lähetä kommentti