Kinkkuananaspäivä

22. päivä - 2. heinäkuuta 2020 

Kiuruvesi

Nyt kun kaikki sään ääri-ilmiöt on koettu, on tavallinen lempeän tuulinen pouta hyvä muistutus yksinkertaisesta ja arkisesta mukavuudesta. Tasaista tietä en kuitenkaan jää kaipaamaan, sillä mäet ovat monesti helpotus taivaltamisen monotonisuuteen. Täällä tiet liikkuvat jo ylös ja alas. Mutkittelevatkin vielä. 

Tänään on hyvin tavanomainen päivä. Mitään erikoista ei tapahdu. Selkääni nipistelee vähän väliä. Taitaa johtua jostain jumista. Puran epäilykseni mainitsemalla asiasta asiantuntevalle kaverille. Pian vaiva unohtuu ja häviää. Monet kipuni tien päällä ovat olleet tällaisia nopeasti ohi meneviä vaivoja. Niitä vastaan olen aina hangannut, mutta myös levännyt niitä pois. 

Käyn Kiuruvedellä kaupassa, ja jään suustani kiinni kassan kanssa. Tämä lämpimästi hymyilevä nainen ei ole kiuruvetinen, joten vinkkejä ei hänellä ole antaa. Hän puhuu kaulukseen kiinnitettyyn mikrofoniin: "Tiedätkös Milla hyvää reittiä Jäämerelle?". Toisella kassalla istuva nainen pudistelee päätään ihmeissään.

Käyn pizzalla. Kysyn, että mitä pizzaa täällä syödään. Ravintoloitsija ei ymmärrä lähestymistapaani. Huokaan ja tilaan kinkku-ananas-aurajuuston.

Kävely ei muuten noin yleensä ole erityisen kivaa. Jalkaterät kulutetaan päivän mittaan ja rinkkaa saa säätää milloin mitenkin. Aika kuluu kuitenkin nopeammin mitä pidemmälle olen edennyt. Lasten suusta tuttu "ollaanko kohta perillä" on tullut tutuksi pään lyödessä tyhjää mielen pökertyessä kehon kipuviesteistä ja loputtomasta tiestä. Enää minun ei kuitenkaan tarvitse puskea itseääni väkipakolla eteenpäin ja nauraa itselleni ojassa. Nyt riittää, että unohdan mukavuudenhaluisuuteni ja annan askeleen viedä.

Kauaa en viitsi Kiuruvedellä heilua, vaan matka jatkuu siltä istumalta kohti Vieremää ja Salahminjärveä. Silmiini osuu jälleen mikäs muukaan kuin asuttava kuusikko. Ulkotelttani katonrajassa rikotaan kaikki vanhat hyttysennätykset. Sadat ja sadat hyttyset tungeksivat veriateriansa äärelle.

Hot Dad: I'm a Believer