I just felt like running - UKK 4

38. päivä - 19. heinäkuuta 2020

Livojoki - Posio

Herään suunnistajien huutoihin. Olen vihdoin ihmisten ilmoilla. Seikkailen metsikön läpi jyrkällä rinteellä tasapainoillen jonkin sortin poropolkua. Kaksi koppelon pesää tulevat vastaan. Poikaset lehahtavat kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin piiloon, ja emo syöksähtelee ympäriinsä puolustaen pesäänsä. Anteeksi häiriö. Kävelen rivakasti pois häiritsemästä.

Ylitän Livojoen Mustakoskella, ja lähden maanteitä pitkin kohti Posiota. Asfaltti nakertaa miltein heti mielialaani. Toisaalta hyttyset ovat poissa. Mies on heinähommissa pellolla. Tervehdin häntä. "Marjamiehiäkös sitä ollaan?", hän kysyy. Ihan kävelyhommissa olen. Jäämerelle sitä tässä mennään. Jaa, no sinne on vielä matkaa. Niin. On Lappi ja sitten on se toinen Lappi aivan pohjoisessa. 

Katson hotellivaihtoehtoja puhelimellani. Keskustassa on joku majapaikka, mutta heidän puhelinnumeronsa ei ole käytössä. Ei vaikuta hyvältä. Kaksi ja puolikilometriä ennen Posiota on hotelli nimeltään Lapin Satu. Kävelen sisään, mutta siellä ei ole vastaanottotiskiä. Kävelen ulos ja soitan ovessa olevaan numeroon. Kukaan ei vastaa. Nykyään tulisi nähtävästi kaikki varata etukäteen. On kyllä tylsää. Toisella yrittämällä venäläisittäin suomenkieltä artikuloiva nainen vastaa puhelimeen. Onko sinulla varaus? Ei. Onko teillä yösijaa? Huone järjestyy heti.

Heitän kamat huoneeseen ja lähden kylälle kauppaan. Kevyet viisi kilonetriä vielä ylimääräistä iltapuuhdetta. Hotellin nurkalla pelästyn auton perässä heiluvaa ja haukkuvaa laatikkoa. Koira ilmeisesti sekosi hajustani häkissään. On kyllä julma tapa säilyttää olentoa, jos se noin rajusti ahdistuu mahdollisesta vaarasta. 

Kauppareissun jälkeen avaan oluen sekä pussin mustia panttereita ja katson televisiosta ehkä noin kymmenennen kerran Forest Gumpin. Kirjassa, johon elokuva perustuu, Forrest käy kaiken muun päälle avaruudessa, ja tekee sukkulallaan hätälaskun kannibaalien asuttamalle saarelle, jossa hän selviää voittamalla heimon päälikön shakissa. Elokuvasta on pakko sanoa, että Forrest, Jeannie, Bubba ja Dan ovat ikimuistoisia hahmoja, joiden seurassa vietän mieluusti illan heidän satumaailmassaan. Etenkin Forrestin juoksuvaihe tuo hymyn huulille.

I just felt like running.

Yumi Arai: やさしさに包まれたなら