Erheitä

28. päivä - 9. heinäkuuta 2020

Paltamo 

Kävelen aamulla valtatielle numero 22, jota jatkan noin 3 kilometriä ennen kuin käännyn metsäteiden rauhaan. Ennen korpea löydän pariskunnan, joiden kaivosta saan erinomaista vettä. Kysyn ovatko he paikallisia pidemmältäkin ajalta. Isäntä kertoo, että hän on tästä ja emäntä tuolta, ja osoittaa joen suuntaan.

Isoa puukuormaa kuljettava traktori ajaa ohitseni pukiessani sadekamppeita päälle. Kuskilla on kessu suussa. Ukkoskuuro lipuu ylleni ja kuulen korvissani pauhaavan musiikin yli jyrähtelyitä. Kokeilen kädelläni ihokarvoista staattista sähköä. Ehkä vähän?

Tuima tuuli ja rankkasade tekevät kartan vilkaisemisesta hankalaa. Kävelen puolitoista kilometriä ulos reitiltäni länteen. Sateen lakatessa herää epäilys, ja huomaan erheen. Huolimattomuus tuottaa kolme kilometriä turhaa kävelyä. Sätin itseäni, vaikka virhe olisi voinut kostautua pahemmin. Ylimääräiset kilometrit ovat hyödyllisiä kivuliaampia.

Hillasuo! Virtaavia puhtoisia vesiä! Tuntuu kuin tästä alkaisi uusi seikkailu. Näin pohjoisessa en ole ennen edes käynyt. Metsä on karumpaa. Paikoin kauniita mäntymetsiä, mutta vääntyneet puut ovat enemmän kuin poikkeus. Sitten taas yhtäkkiä kävelen kauniiden symmetristen koivujen reunustamaa tietä. Monipuolisuus miellyttää mieltäni. 

Kongasmäentiellä kävelen autioon pihapiiriin ja kokeilen käyttää siellä kaivoa. Ei toimi. Jään pitämään pientareelle taukoa. Mies kävelee metsästä paikalle, ja ilmoittautuu ränsistyneen talon asukiksi. Pyydän vettä, mutta mies sanoo ettei hänellä ole. Tälläistä vastausta en ole ennen saanut. Miten niin ei ole, mietin päässäni. En vaivaudu kyselemään enempää, vaan liukenen paikalta. Otan Kongasjärvestä pastavettä, ja hetken päästä löydän virtaavan puron, josta valmistan urheilujuoman.

Makaan kuivalla sammalmättäällä lähellä pienen vaaran lakea. Sadat hyttyset pyörivät kinttuni ympärillä. Kummastelevat varmaankin Gore-Tex -pintaa. Polttiaisiakin on. Ne livahtelevat milloin lippani alle, milloin sukkani ylle. 

Valmiina nukkumaan yritän vielä loihtia märästä puusta risukeittimeeni tulet. Lähtee melkein. Hyttysjoukkio häärää ympärilläni. Ei sitten! Aamulla uusiksi. Vetäydyn telttaani, jonka pystytin pehmeään ja kosteahkoon sammmalikkoon. Tuhannet itikat kokoontuvat. Pitäisi suunnitella telttapaikka tarkemmin, eikä antaa jalkojen viedä. Ärsyyntyneenä kaasutan hyttysmyrkylläni ulkotelttani katosta noin sata hyttystä ja nukahdan. Aamulla herään ja näen kuinka muurahaiset siivoavat kaasutukseni tuloksia. Ne kantavat kaksin tai kolmin raatoja pois. Ehkä tämä hirmuteko ei ollut niin kamala kuin ajattelin. Osallistuin luontoon.

Yumi Matsutoya: 春よ、来い