Hilloa ja maapähkinävoita

8. päivä - 9. kesäkuuta 2020 
Vääksy - Pulkkilanharju - Sysmä


Lisäakut ja henkilökohtaiset akut on nyt ladattu, ja on aika lähteä mukavuuksia karkuun, ennen kuin lahoan johonkin sohvankulmaan tai rojahdan jonkin nojatuolin uumeniin. Suihkua jään kaipaamaan. Valtaa hallita veden määrää ja sen kaatamisen ajankohtaa.

K-Supermarketissa myyjä on kiinnostunut vaelluksesta. Hän jää pohtimaan omia vaelluksiaan Kebnekaisella ja Kekkosen kansallispuistossa. Sen verta pöhisemme, että kuitti pitää kertaalleen mitätöidä, sillä viivakoodinlukija on syystä hullaantunut.



Vääksyn kanavalla selvittelen vanhemmalle polvelle matkani tarkoitusta. Huomaan, että he keksivät enemmän selityksiä asioiden tolalle. Näinpä se tuppaa olemaan. Ulkopuolelta asioiden analysointi vaikuttaa helpolta, mutta sisältä asioiden järki voi usein olla jossain aivan muualla.

Paloautoja, ambulanssi ja poliisiauto viilettävät pillit ulisten ohitseni. En ehdi onnettomuuspaikalle ennen kuin koko kulkue tulee jo vastaan. Parrakas mies tutkailee alamäessä ojaan livennyttä pakettiautoa. Ilmeisen harmistunut mies kertoo, että kuljettaja oli saanut sairaskohtauksen, mutta että hän oli voimissaan lähtenyt ambulanssilla. Onnekas mies, ajattelen. Tämä on hyvä paikka ajautua ulos ajoradalta. Tie on hiljainen ja oja pysäyttävä.



Laskeudun harjulta alas ensimmäiselle sillalle Pulkkilanharjuun. Päijänne velloo rauhaisana ympärilläni. Vihreyden muuttuessa sineksi, muuttuu laahaava askeleeni taas kevyeksi keinuksi. Saaristotien hajut ja kevyt tuuli nostavat minut syvänteistä pintaan. Ensimäinen ratkaisu on käsillä. Hetkellinen kauneus voittaa kaikki turhat luonnonoikut.

Pyrin sisään ravintola Reimariin, mutta joku on ennättänyt lyömään closed-lapun luukkuun. Rakennuksen sivustalla kaksi miestä korjaavat trombista aiheutunutta tuhoa. Kyselen aukioloajoista ja he kyselevät rinkastani. Toinen miehistä katoaa sisälle, pian palaten kahvin ja sämpylän kera. Täytyy kuulemma nostaa vaan käsi pystyyn ojasta, niin ottavat minut kyytin ja vievät Sysmään. Jään nauttimaan lahjoitetuista eväistä ohuen saarikaistaleen rantaan, metsän siimekseen.


En jää yöksi Pulkkilanharjuun, sillä tänään on taottava vielä kilometrejä. Tätä parempaa paikkaa on kuitenkin vaikea kuvitella. Rauhaisa tie läpi Päijänteen ja kivoja kävelyteitä metsissä. Reimaria unohtamatta.

Saavun Perättömänlammelle. Ei mökin mökkiä. Ei yhtään avointa sopukkaa rannalle. Ainoastaan lammen vierttä kulkeva maantie ja toisella puolella rehevä jyrkänne, jonka juureen teen majani telttani kokoiselle laakealle kohdalle. 


Levitän maapähkinävoita ja hilloa pehmeälle sekaleivälle. Tässä tää nyt on.

Kommentit

Lähetä kommentti